
Kirjoitukseni julkaistiin tänään Up-demarissa:
Keskustelu Nord Stream -kaasuputkihankkeesta käy kiivaana EU:n jäsenvaltioiden kesken. Kaasuputken on tarkoitus kulkea Venäjältä Saksaan Itämeren pohjaa pitkin. Hanketta on pidetty sekä uhkana ympäristölle että EU:n jäsenvaltioiden turvallisuudelle. Nord Stream -hankkeen ympärillä käytävä keskustelu on osa laajempaa energiapoliittista keskustelua EU:ssa.
Kaasuputkihanketta ovat vastustaneet Baltian maat sekä Puola ja ehkä hieman yllättäen Ruotsi. Vastustavat maat pelkäävät, että Venäjä käyttää EU:n energiariippuvuutta poliittisesti hyväkseen. Suomessa putkea on toistaiseksi tarkasteltu lähinnä ympäristönäkökulmasta: onko kaasuputki uhka Itämerelle vai ei. Kuitenkin Georgian kriisin myötä asenteet Venäjää kohtaan ovat kiristyneet EU:ssa laajasti ja tällä on varmasti vaikutuksia myös Suomessa käytävään keskusteluun.
EU:n jäsenvaltioiden energiapolitiikat ovat tähän asti perustuneet kansallisiin intresseihin. EU:ssa on nähty, että energiapoliittisen kontekstin muutos vaatii kuitenkin suurempaa koordinaatiota EU:n jäsenvaltioiden kesken. Ilmastonmuutoksen torjuminen ja siten se tosiasia, että öljy tai kivihiili ei tulevaisuudessa enää voi näytellä merkittävää roolia energiantuotannossa, on muuttanut energiapolitiikan lähtökohtia Euroopassa. EU:n energiapaketti on askel kohti yhteistä energiapolitiikkaa.
Eurooppalaisesta energiapoliittisesta keskustelusta on erotettavissa kaksi erilaista energiaturvallisuusdiskurssia: turvallisuusdiskurssi ja yhteistyödiskurssi. Yhteistyödiskurssissa energiaturvallisuus tarkoittaa tarjonnan turvallisuutta, markkinoiden tehokasta toimintaa ja riskien ennaltaehkäisyä kansainvälisen yhteistyön muodossa. Turvallisuusdiskurssi liittää energiaturvallisuuteen kansallisen turvallisuuden ja uhan energiariippuvuuden poliittisesta hyväksikäytöstä. Tässä tapauksessa kyseessä on pelko siitä, että Venäjä käyttää EU:n jäsenvaltioiden energiariippuvuutta hyväkseen saavuttaakseen poliittisia tavoitteita. Edellä mainitut kaksi tulkintaa energiaturvallisuudesta johtavat erilaiseen suhtautumiseen koskien Venäjän ja EU:n energiayhteistyötä.
On mielenkiintoista huomata, että EU:n jäsenvaltioiden suhtautuminen Venäjään energiapoliittisena yhteistyökumppanina ei suoraan selity niiden riippuvuudella Venäjältä tuodusta kaasusta. EU:n jäsenvaltioiden erilainen suhtautuminen Venäjään ja kaasuputkihankkeeseen on peräisin muun muassa eri valtioiden erilaisista historiallisista suhteista Venäjään. Kyse on myös maakaasun kauttakulusta, siihen liittyvistä maksuista, energiayritysten merkityksestä valtioille, teknologiariippuvuudesta, identiteetin vahvistamisesta, geopolitiikasta sekä subjektiivisista kokemuksista kumppaneista ja yhteistyöstä. Tällaisen monimutkaisen keskinäisriippuvuuden suhteen vuoksi EU:n energiapolitiikassa käytävässä keskustelussa kuuluu erilaisia diskursseja. Erilaiset diskurssit heijastavat erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia Euroopan energiapoliittisesta ympäristöstä.
Nord Stream -hanke on saanut EU:n TEN E-statuksen (Trans European Networks). TEN E -hankkeet ovat jäsenmaiden hyväksymiä niin sanottuja prioriteettihankkeita. TEN E -status tarkoittaa myös sitä, että hankkeen on mahdollista saada tukea EU:lta. Silti hanke herättää suuria ristiriitoja jäsenmaiden välillä. EU:n yhteinen energiapolitiikka onkin vielä lapsen kengissä. Energiamarkkinoiden vapauttamista EU:n sisällä on viety eteenpäin. Täysin aidosta kilpailusta EU:n energiamarkkinoilla ei kuitenkaan voida vielä puhua. EU:n päämäärästä puhua yhdellä äänellä suhteessa kolmansiin maihin, muun muassa Venäjään, ollaan vielä hyvin kaukana.
Venäjä energian suurvaltana
Venäjä tavoittelee merkittävänä energiantuottajana asemaa maailman energiaturvallisuuden takaajana. (Energy Strategy up to 2020.) Energialla on suuri merkitys koko talouden kehitykselle Venäjällä ja energiatulot tuovat huomattavan osuuden valtion budjettiin. Onkin muistettava, että Venäjä on siten vahvasti riippuvainen EU:n energiamarkkinoiden kysynnästä. On selvää, että Venäjälle on tärkeää olla luotettava tarjoaja sen päämarkkina-alueella.
Venäjän mahdollisuutta käyttää energiaa poliittisena valta-aseena voi näillä perustein kyseenalaistaa. Jos Venäjä haluaa olla luotettava, sen on pyrittävä yhteistyöhön energian saralla.
Venäjän haasteena ovat tarvittavat valtavat investoinnit energiasektorilla. Investoinnit ovat välttämättömiä, jotta Venäjä voi kasvattaa energian tarjontaansa. Eurooppalaiset yritykset olisivat halukkaita toimimaan Venäjän markkinoilla ja tuomaan samalla sinne kipeästi tarvittuja investointeja. Energiasektori on kuitenkin Venäjällä määritelty strategisesti tärkeäksi toimialaksi, mikä tarkoittaa, että ulkomaisten omistusosuuksien ei anneta kasvaa suuriksi energiasektorilla. Venäjällä valtion otteen kiristyminen lähiaikoina taloudessa ja liike-elämässä ei myöskään houkuta ulkomaisia investointeja.
Epävarmuus ja epäluottamus ovat avainsanoja ruodittaessa EU:n ja Venäjän välisiä energiasuhteita
Venäjä ja Euroopan unioni eivät pääse toisiaan karkuun. Jos nämä kaksi ajautuvat henkisesti koko ajan kauemmas toisistaan, seuraa tilanne, jossa kummatkin pyrkivät irti energiariippuvuudesta monipuolistamalla energian ja erityisesti maakaasun kuljetusreittejä. Venäjän suhteen monipuolistaminen tarkoittaisi kaasuntarjontaa Euroopan sijaan esimerkiksi Kiinaan. Euroopan unionin mahdollisuutena kaasun saamiseksi olisi kaasun kuljettaminen esimerkiksi Tyynenmeren alueelta ja Aasiasta. Venäjällä ja EU:lla on vahvasti molemminpuolisia intressejä, mutta samalla suhteissa on myös epäluottamusta toista osapuolta kohtaan.
Toisena vaihtoehtona on, että EU pystyy rakentamaan yhteistyötä Venäjän kanssa kummankin intressit huomioon ottaen. Venäjä haluaa olla EU:n tasa-arvoinen kumppani. EU:n on ollakseen uskottava toimija kansainvälisellä energia-areenalla puhuttava yhdellä äänellä. Tämä tarkoittaa EU:n yhteisen energiapolitiikan vahvistamista määrittelemällä tarkemmin niitä sääntöjä ja sopimuksia, joiden mukaan jäsenvaltiot toimivat energia-asioissa suhteessa toisiinsa ja suhteessa kolmansiin maihin. Nykytilanteen jatkuessa, EU:n yhteisen energiapolitiikan ollessa erilaisten riitasointujen sinfoniaa, Venäjä tulee jatkamaan politiikkaansa perustuen kahdenvälisiin energiasuhteisiin. Venäjä on vahvempi suhteessa yksittäisiin jäsenvaltioihin, kuin suhteessa koko unioniin.